Rakas äiti

Kun olin pieni sain hyvää kohtelua sinulta ja isältä. Kun kaaduin tai satutin itseni muuten, tulit puhaltamaan haavaan, mutta kuitenkin sanoit, että lopetas nyt turhat krokotiilinkyyneleet. Annoit minun liikkua vapaasti, kuitenkin valvovan silmäsi alla. Rakastin ja palvoin sinua.

Kun aloitin koulun, uskoni sinun jumalallisuuteesi horjui ensimmäisen kerran. Olin ensimmäiseltä luokalta saakka koulukiusattu, mutta sinä väitit, että kaikki menee ohi aikanaan ja että minua ei kiusata. Mummi sai aina hoitaa kiusaamisasiat, ja olit oikeassa, kyllähän se kiusaaminen meni ohi aikanaan. Aika tosin oli vasta kuuden vuoden päästä, ja sinä aikana ehdin haavoittua aina uudestaan ja uudestaan. Olenko joskus vaatinut sinulta liikaa vanhemmuutta?

Nyt kun olen vanhempi, olen hieman katkera. Jouduin aikuistumaan liian aikaisin sinun selkäsi hajotessa. Liian aikaisin. Isosisko sai vielä olla lapsi, kun minä jo hoidin kaikki kotityöt silloin kun sinä et jaksanut. Silti et antanut minulle niitä vapauksia, joita luulisi minun saaneen, kun oletit minun olevan kaksi vuotta vanhempi isosiskoni.

Minun piti rikkoa rajat ja nyt olen hukassa. Olet pettynyt minuun, vaikket sitä ääneen suostu sanomaankaan. Et ole koskaan antanut minun itkeä. Et ole koskaan aiemmin kuunnellut minua kunnolla. Ja kaikkein pahinta, et ole estänyt siskoani tekemästä minulle enempää fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Pidit minua jo aikuisena, vaikka olin lapsi. Sinussa ei ollut tarpeeksi aikuista pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan minua ja auttamaan minua. Pistit minut liian aikaisin hoitamaan kaikenlaiset asiat, selvittämään asiat parhain päin. Näetkö nyt, kuinka kylmä minusta on tullut?

Olen vankina omassa "kodissani". Talossa, jota kutsun kodiksi vain siksi, että te asutte siellä ja että minä satunnaisesti nukun siellä. Ei tämä ole mikään koti.

Joskus tekisi mieli sanoa 'tapa minut, äiti'. En jaksa sinua enää, tarvitsen enemmän omaa tilaa, jotta voin antaa sinulle anteeksi ja unohtaa katkeruuteni. Rakastan sinua äiti, mutta inhoan heikkouttasi.