Terapia auttaa. Jee. Ja koulusta saa vapaaksi tunteja, ettei päivät veny liian pitkiksi. Ja pääsin valmennukseen. Tuplajeejee.
Ässä oli meillä yötä tiistaina, torstaina ja perjantaina. Lauantaina menin Ässälle yöksi. Ainakin se luulo, ettei ehdittäisi nähdä koulun alettua on todistettu virheelliseksi. Kesän aikana tuli nukuttua niin paljon yhdessä, ettei tämä erillään nukkuminen oikein luonnistu. Minulta ainakaan.
Viisi kuukautta tuli juuri täyteen. Jos lähden ensi syksynä vaihtoon, tässä on vain puolet kuljettu. Viisi kuukautta kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta tuntuu pitkältä. Varsinkin, jos pitää olla Ässästä erossa. Oikeasti on ihan turhaa vielä miettiä tällaisia asioita, mutta mietinpähän kuitenkin.
Tuntuu, ettei omille kavereilla jää ollenkaan aikaa. Kaikki muu on kalenteriin saatu mahdutettua, mutta omat ystävät ei oikein tunnu mahtuvan mihinkään. Kellekään ei oikein tunnu kelpaavan pikainen 1,5 tunnin tapaaminen, jolloin ehtisi jutella, käydä kävelyllä tms. Siksi kotiin palaaminen aina iltaisin on niin perkeleen vaikeaa. Ei voi soittaa illalla kahdeksan aikaan ketään ulos, osaksi myös välimatkojen takia ja myös siksi, ettei ole omaa kulkupeliä, millä liikkua, paitsi pyörä. En olisi muuten ikinä uskonut, että poikaystävän parhaan ystävän kanssa voisi olla itsekin ystävä. Tai varsinkaan sitä, että kolmisin voitaisiin porukalla jutella rakkaudesta ja siitä mitä se on. Mutta niin sitä kävi ja aina oppii uutta.
Hyvää yötä. Koeviikkopaniikki ja unettomuus näin hetkellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti